Tutkielmassa esitellään kolmen orkesteriviulistin kokemuksia ja käsityksiä omasta ruumiillisuudestaan muusikon työssään. Muusikkolähtöisyys, laajemmin tarkasteltuna tekijälähtöinen tutkimus, on nykyisin yhä tärkeämpi osa musiikintutkimusta. Muusikkolähtöistä tutkimusta on Suomessakin kirjoitettu jonkin verran, harvoin kuitenkaan ruumiillisuusteeman kautta. Haastatellut viulistit ovat pääkaupunkiseudun suurista orkestereista. Muusikon työtä voidaan tarkastella monista eri lähtökohdista. Tässä työssä pyritään ottamaan huomioon ihmisen oma kokemus ja ruumiillinen sidos maailmaan, ja näin se sitoutuu fenomenologisiin lähtökohtiin, erityisesti Maurice Merleau-Pontyn ajatteluun. Michel Foucault ja Elizabeth Grosz edustavat tämän työn kannalta sitä ajattelutapaa, jonka hengessä pidän muusikon työtä historiallisesti rakentuneena ja muutoksenalaisena prosessina. Groszin teoretisointi keskittyy subjektin ruumiillisuuteen ja tapoihin käsitteellistää ruumis länsimaisessa ajattelussa. Haastattelumateriaali jakaantuu kahteen päälukuun. Ensimmäisessä käsitellään soittajien omaa yksityistä tilaa. Harjoittelun oma tila liittyy ruumiillisuuteen sikäli, että ruumiillinen toistotyö ja viulistisen identiteetin muotoutuminen tapahtuu pitkälti yksityisesti, tietoisena julkisen tilan vaatimuksista. Orkesteriviulistien sosiaaliseen tilaan liittyy toisaalta vuorovaikutus muiden muusikoiden kanssa harjoituksissa ja toisaalta muusikoiden ja yleisön kohtaaminen konserteissa. Sosiaaliseen tilaan liittyviä ruumiillisuuteen kytkeytyviä ilmiöitä käsitellään erillään, toisessa analyysiluvussa. Tutkielma tuo esiin välähdyksiä erilaisista ruumiillisuuteen ja viulunsoittoon kytkeytyvistä ilmiöistä. Kvalitatiivisen ja fenomenologisen tutkimuksen hengessä haastateltujen erilaiset kokemukset on pyritty esittelemään pyrkimättä universalisoimaan niitä. Haastattelumateriaali osoittaa viulistisen ruumiillisuuden liittyvän merkittävällä tavalla muusikkojen käsityksiin itsestään. Haastateltujen kokemukset tuovat lisää tietoa orkesteriviulistin työstä.