Table of Contents

Abstract. Tutkimus käsittelee pietististen herätysliikkeiden piirissä 1700- ja 1800-luvun vaihteessa syntynyttä suomenkielistä virsirunoutta. Tutkimuksessa tarkastellaan virttä lyriikan lajina ja virsirunouden poetiikkaa, eli virrelle tyypillisiä muodollisia ja sisällöllisiä piirteitä ja lajille ominaisia merkityksenmuodostamisen tapoja. Tutkimuksen keskiössä on kaksi virsikokoelmaa: 1780-luvun Orimattilasta peräisin oleva käsinkirjoitettu virsikokoelma sekä vuonna 1790 ilmestynyt Halullisten Sieluin Hengelliset Laulut ja sen täydennetyt painokset 1800-luvulta. Tutkimuksen aluksi tarkastellaan virsikokoelmien historiallisia ja uskonnollisia konteksteja. Analyysiosa jakautuu kahteen päälukuun, joista ensimmäinen käsittelee virren metriikkaa ja toinen virttä puheena ja puhutteluna. Metriikkaa käsittelevässä luvussa tarkastellaan virsirunouden säkeistörakenteita, runomittoja ja riimitystä sekä erilaisia toisteisuuden ja kytkennän keinoja, joiden avulla säkeistöt rakentuvat kokonaisuuksiksi. Yksityiskohtaisempien tekstianalyysien lisäksi luodaan kokonaiskuva siitä, mitkä rakenteet olivat virsirunoilijoiden suosiossa, ja miten virsien metriikka tutkittavana ajanjaksona muuttui. Nykymetriikan näkökulmasta väljä riimitys asetetaan uuteen valoon tarkastelemalla loppusointua yhtenä äänteellisen toiston keinona sisäsoinnun ja alkusoinnun ohella ja soinnutuksen tehtäviä virren poetiikassa. Toisen analyysiluvun lähtökohtana on näkemys runon puheenkaltaisuudesta ja runosta puheena ja puhutteluna. Erityisesti rituaaliset tai performatiiviset elementit, jotka toimivat yleisöä osallistaen ja mukaan kutsuen, osoittautuvat virsipoetiikan keskeisiksi piirteiksi. Tällaisia ovat rytmin ja sointuisuuden ohella erilaiset puhujapositiot ja puhuttelut, tunteita ja aistihavaintoja aktivoivat retoriset keinot sekä ihmisen sisäistä tunne- ja ajatusmaailmaa havainnollistava kuvaannollisuus. Tutkimus osoittaa, että virsipoetiikka perustuu retoriikkaan, suullisiin ilmaisumuotoihin sekä tutun repertuaarin kierrättämiseen ja uudelleenmuotoiluun. Pietismin virsien repertuaari rakentuu vuorovaikutuksessa raamatullisten tekstien ja hartauskirjallisuuden lajien kanssa. Analyyseissä esiin nousevien poeettisten piirteiden yhteiseksi nimittäjäksi osoittautuu virsien pyrkimys luoda yhteisöllisyyttä ja osallisuutta ja esittää sisäistä muutosta tavalla, joka kutsuu mukaan myös virren kuulijoita ja veisaajia.