Table of Contents

Matthew Arnoldin runoepiikka kirjallisen viestinnän valossa. This thesis is, on the one hand, an investigation into Matthew Arnold's (1822-1888) literary communications and, on the other hand, an attempt to mediate between his writings and a twenty-first century readership. Arnold's oeuvre is substantial and varied, but this study focuses on his epic poetry, which has remained a neglected part of his body of work despite its significance both to the author himself and to developing an understanding of Arnold's development as a poet, cultural critic, and iconic 'Victorian sage'. Furthermore, it is his epic poetry that seems to most fully address the theme of communication, and thus these longer poems function as points of orientation for a broader inquiry into Arnold's communications. Arnold himself was keenly aware of the complicated status of communicative acts, but these complications have not always been acknowledged by the generations of criticism that have emerged since his death. Critics have thus produced images of Arnold which have not always done justice to the complexity of his communications. Based on an understanding of 'communicative' as a position of mediation between writers and readers, this thesis addresses the need for a more balanced communicative framework for mediating between Arnold's writings in general - and his epic poetry in particular - his critics, and present audiences. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan Matthew Arnoldin (1822-1888) kirjallista kommunikaatiota, pyrkien välittämään hänen kirjoitustensa merkityksiä 2000-luvun yleisölle. Arnoldin kirjallinen tuotanto on runsas ja monipuolinen, mutta tässä tutkimuksessa keskitytään erityisesti hänen runoepiikkansa tulkintaan. Tämä osa hänen työstään on jäänyt tutkimuksessa verrattain vähäiseen asemaan huolimatta siitä, että Arnoldin kaksi lyhyttä runoeeposta olivat tärkeitä paitsi hänelle itselleen, mutta erityisesti osana hänen kehitystään runoilijana, kulttuurikriitikkona ja ikonisena viktoriaanisen ajan julkisena intellektuellina. Arnoldin runoepiikka vaikuttaa myös tutkivan kommunikaation teemaa laajemmin kuin hänen muut runonsa, ja toimii myös tällä tavoin keskiönä hänen oman kommunikaationsa laajemmalle tarkastelulle. Arnold oli varsin tietoinen kommunikaatiopyrkimystensä haasteista, mutta näitä ongelmia ei ole hänen kuolemansa jälkeen ilmestyneessä kritiikissä aina otettu huomioon. Näin on syntynyt monia Arnold-käsityksiä, jotka eivät välttämättä tee oikeutta hänen kommunikaationsa monivivahteisuudelle. Tämä väitöskirja pyrkii tuottamaan tasapainoisemman kommunikatiivisen lähestymistavan toimiakseen välittäjänä Arnoldin kirjoitusten, eritoten hänen eepostensa, ja nykylukijan välillä.